Poikani perheeseen syntyi aprillipäivänä poikavauva, heidän ensimmäinen lapsi ja minun neljäs lapsenlapseni. Tapahtui ihme ja he saivat oman lapsen.

Itse asiassa minulla on lapsenlapsia elossa kolme ja yksi enkelinä taivaassa. Tyttäreni  pienokainen menehtyi 6 viikon ikäisenä vaikeaan sairauteen. Siitä on kohta neljä vuotta aikaa mutta joka kerta kun käyn hänen haudallaan tai ajattelen häntä, minulta pääsee itku, suru ei vaan hellitä otettaan. 

Samana vuonna, noin puoli vuotta pienokaisen kuoleman jälkeen, poikani josta nyt tuli isä, sairastui erittäin vakavasti. Hän joutui suoraan sairaalaan teholle ja sieltä vauhdilla toisen kaupungin yliopistolliseen sairaalaan sydänleikkaukseen. 

Melkein menetimme hänetkin, eikä ihan varmaa kaikki ole vieläkään hänen kohdallaan. Mutta, hän on isä nyt ja elää, siitä saamme olla onnellisia. 

Minun perheeni on saanut kärsiä vastoinkäymisistä yli tarpeen. Aina välillä mietin, että miten kaikki olemmekin selvinneet kuitenkin suht koht järjissämme näistä kaikista. Mutta miksi yleensä ihmisille, joille on tapahtunut  murheellisia asioita, niin miksi  niitä tapahtuu aina vaan. Eikö ihmiselle voisi antaa joskus kärsimysten sijaan jotain hyvääkin.....

Onneksi minulle on annettu joitain hyviäkin asioita, omat lapseni ja ihanat lapsenlapseni.

Olen heistä kovin kiitollinen!